2009

Mä en ole tullut vielä lopputulokseen, oliko uusivuosi helvetin upea vai hirveä. Luultavasti jälkimmäistä, mutta ikimuistoinen kuitenkin kokonaisuudessaan. Eksyttiin Lahden kanssa epäilyttäviin teknobileisiin selvinpäin, piiloteltiin pusikoissa siiderien kera, tyhjennettiin pulloa toisen perään ja oltiin räjähdysvalmiina vastaanottamaan uusivuosi ennen kuin kello oli edes puoltayötä. Niin nopeaa humalaa en oo pienen elämäni aikana todistanut, mutta mulla on lieventäviä asianhaaroja PALJON.

1. Teknobileet

2. Teknobileet ja bemarit parkkipaikalla

3. Teknobileet täynnä laservaloja

4. Teknobileet täynnä syntymäkunnan kasvatteja, jotka toivoin jo unohtaneeni. Ainiin, naapurin "jussihan" se siinä ja "ooi ihana nähdä pitkästä aikaa".

En oo ehkä ikinä elämässäni valehdellut niin paljon kuin sen tunnin aikana mitä kyseisessä bileparatiisissa hengattiin. Oli muka niin kivaa nähdä kaikkia, kaikki oli niin kauniita ja komeita ja mä en tiedä - mutta se viinipullo oli mun paras ystävä koko illan. Sellainen "to die for"-ystävä.

Päädyttiin Lahden kanssa paikalliseen yökerhoon, vietettiin herkkiä hetkiä posliinipyntyn kanssa ja Lahti päätyi kotiin. Oon niin huono ystävä, mun ois pitänyt vaan kiertää se korkki lujemmin kiinni mutta niiden teknovalojen sokaisemana mä kaadoin lisää. Ja lisää.

No, onneksi Lahdella oli koko suku koolla kun hän teki näyttävän paluun kotikulmille. Ja mä nolona huusin "hyvää uuttavuotta". Hyvä minä, hyvä Lahti.

Päädyin takaisin yöelämään, YKSIN. En tiedä minkä sortin "oon itsenäinen nainen, meen yksin, selviin yksin ja nautin yksin"-oivallus oli iskenyt, mutta portsarin mut muistaessa ja ilmaiseksi sisäänpäässessäni tunsin oloni upeaksi. Vaikka näin jälkeenpäin, miten mua ja Lahtea ois voinut unohtaa, se portsarihan pelasti meidät sieltä vessakopista ja sitä paitsi, olin maksanut itseni jo kerran sisään. Mutta, ainahan sitä voi toivoa, uskoa ja muuntaa totuutta.
Loppuilta onkin sitten tupakansavua, discopalloja ja tyhjää täynnä. Ei kannata kysyä, en muista kuitenkaan.

Päädyin makkaraperunoiden, kahden kumoon kaatumisen ja otsalla levänneen ketsupin jälkeen kotisohvalle, sammuin ja no, tässä ollaan, päivän kooman jälkeen.

Oon elänyt aamun tuskissani, pohtien elämän ja uudenvuoden tarkoitusta, mietin viime vuotta ja no, pohtinut paljon. Oon yrittänyt pohtia äitini viisaita sanoja siitä, miten kaikesta oppii. Kyseinen lause yhdistettynä viime vuoteen; mä en oppinut mitään. Tein samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Ja en tiedä oonko oppinut vieläkään. Ehkä tää tipaton tammikuu saa mut oikeille poluille, rauhoittumaan, hankkimaan sen salikortin, kiinteän takapuolen ja puhtaan omantunnon. Mä oon valmis niille kaikille.

Lainatakseni mun rakasta äitiäni vielä: "Mieti positiivisesti, ei sulla ainakaan vois mennä huonommin". Mikä sarkasmin kreikkalainen jumalatar. Mun äiti siis. Mutta totta, itse olen kuoppaa kaivanut, sinne pudonnut ja langennut jokaiseen rottaan, mikä sinne kuoppaan on tiensä löytänyt. Ajattelin vuonna 2009 tehdä siitä kuopasta mun oman positiivisen pesäkolosen, heittää ne rotat ns "helvetiin" ja odottaa sitä pelastavaa köyttä kömpiväksi. Mutta siihen saakka, aion olla happily ever after mun kuopan kanssa.

Tai joo, Carrien sanoja tulkitakseni:

Maybe some women aren'tmeant to be tamed. Maybethey just need to run
free til they find someone justas wild to run with them.

Ehkä mä tarvitsen vain jonkun, joka sinne kuoppaan mun kanssa putoaa. Yhtä kaikki, parhaillaan, mulle kelpaa kaikki - tai ei ketään.

Oon onnellinen ja yritän olla. Ennenkaikkea nauttia siitä kaikesta mitä mulla on. Kaikkien niiden eroottisten tanssiliikkeiden, miesseikkailuiden ja "miks kukaan ei rakasta mua"-kyynelten jälkeen, tiedän tietäväni vähän enemmän siitä, kuka mä olen, mitä mä haluan ja mitä mä omistan. Eikö se ole jo jotain? Ehkä se on parempaa kuin se poikaystävä, unelmien työpaikka tai se sikakallis laukku mistä mä koko vuoden haaveilin.

Ja kuten mä olen aina mun ystäville niiden rintojen, pitkien säärten tai hoikemman uuman tai miesten puutteessa sanonut ; "mun mielestä ne mitä muut mieltää virheiksi / puutteiksi tekee ihmisestä vaan kauniimman ja mielenkiintoisemman - mun silmiin täydellisen"

Ei kukaan tarvitse toista tekemään itsestään täydellistä. Se toinen vaan ehkä täydentää toista, ei tee hänestä täydellistä. Sen mä yritän muistaa tänä vuonna. Sen mä lupaan vuonna 2009. Että mäkin kaikista mokista huolimatta oon, ihminen.

Vuoden 2009 hymysuin aloittan,

(missing) IN ACTION