I've been thinking about you babe

Kääpiöstä on kulunut jo pari viikkoa, J:stä kuukausia ja silti, silti ajoittain ajatukset edelleen harhailee siellä harmaalla alueella. Alueella, jota ei ole vielä viety päätökseen, todellisuudessa joo, mun pienessä päässäni ei. Tai tavallaan, tuntuu vain, että joku pieni palanen on vielä jäänyt hampaan koloon. Sitä kai kutsutaan kaipuuksi tai toiveiden elättelyksi. No, J:llä on kuuleman mukaan tyttöystävä ja Kääpiö edelleen surffailee teillä tuntemattomilla. Paluuta kumpaankaan ei siis selvästikkään ole nähtävissä, mutta miesten kanssa pelaaminen on vähän kuin kalustekauppaa opiskelijabudjetilla. Hyvien tarjouksien puuttuessa sitä lähtee ihan suosiolla second hand kierrokselle. Tottakai voi säästää iäisyyden laatuun, sellaiseen "joka kestää", mutta se aika ilman sitä uutta sohvaa on ajoittain... kovaa? Leffaillat, koti-illat tai ihan vaan kaikki illat tuntuu välillä kovalta yksin siellä maassa maaten. Tottakai voi turvautua niihin secondhandtyynyihin, mutta kolmen tonnin divaanin pyöriessä mielessä, sitä harvoin tajuaa edessä olevia secondhandlöytöjä. Ja tottakai aina mukaan mahtuu niitä koin syömiä kirppukasoja, joita pitää kun _ei muuhunkaan ollut varaa_. Mutta niistä harvemmin seuraa mitään ihottumaa kummempaa. No, mä tässä huonekalukauppaskaalassa olen kirppiksellä. Säästöt oon syönyt, niistä haaveilen, mutta sanotaan, että motivaatio pennosten pyörittämiseen on hiipunut. Sitä kai kutsutaan tyytymiseksi. Kaikki käy, kirpparilta tai ei.

Mutta in real life, etsin kämppää, oon varannut kampaajan ja mietin jatkokoulutuspaikkoja. Sellainen uusi alku. Tosin vanhassa kaupungissa, mutta en anna itse kaupungin vaikuttaa. Make the most of it joku viisas sanoisi. Kuitenkin, sellainen oma pikku kotinen, kasa elokuvia, kynttilöitä, halpaa viiniä ja ystäviä, jotka come and go kun haluavat, siitä mä haaveilen. Se on mun tulevaisuutta vuoden tähtäimellä. Tai sanotaan puolen vuoden tähtäimellä.

Että aloittaisin uuden elämän. Oman elämän. Tekisin siitä sitä, mitä itse haluan. Koska loppujen lopuksi, se elämähän on vain itsestä kiinni. Samoin he huonekalut. Tärkeintähän loppupeleissä kuitenkin on, että on katto pään päällä. Ja mulla on edelleen omat kultaiset huonekaluni, laatua, turvaa ja jotain, mihin mulla on aina painaa pää. Niillä pärjää.